tiistai 1. lokakuuta 2013

Keskiverto fiilikset

Jos ensiksi eilen oli hyvät fiilikset siitä että Freesia löysi hyvän kodin Kuopiosta (miten kaikki nyt menee Kuopioon? :D) ja sai nimekseen Nella, onnea elämään pikkuriiviölle! Niin illalla ne fiilikset laski sitten kuin lehmän häntä, täytyy tuloksen olla ihan keskiverto ja tasapaksua, eikö vain?

N.ilta seiskaan asti fiilikset oli ihan hyvät ja enintään odottavaiset, kun kävin kiireellisenä potilaana magneettikuvauksessa kun oireet palasi 6.9. takaisin, ne kaikki oireet mitä oli ennen toukokuista välilevynpullistuman leikkausta. Putkeen meno tai siellä olo ei ole mitään, mikäs siellä maatessa ja kuunnellessa itse valittua ja vietyä levyä. Ekan 20 minsan jälkeen hoitajamies totesi että ei onnistu alaselän kaikki kuvat, koska siinä on se vanha leikkaus kohta, joten laitetaan varjoainetta että kaikki näkyy. Siinä sitten kaksi hoitajaa, vai liekö toinen lääkäri, etsivät suonia käsistä ja painelivat vuorotellen käsiä, etsintä kesti kauan ja lopulta kun yksi ainokainen suoni löytyi, kyllä aineen laitto sattuikin, koska suoni oli hyvin pieni ja kanyyli siihen nähden isohko. Koko illan vasen käsi olikin sitten ihan puutunut ja tunnoton sekä kauttaaltaan ihan kylmä, onneksi aamulla kaikki oli ok. Näyttää tulevan hieno iso mustelma käteen, sen verran ison reiän siihen tökkäsivät joka vuoti sitten vielä kotonakin kun otin sairaalassa laitetun lapun siitä pois.

Aineen laiton jälkeen kuvaukset oli pian ohi, koska kaikki näkyi niin kirkkaasti kuulema. Kysyin hoitajalta sitten näkyikö siellä se pullistuma joka leikkauksessa sinne jäi. Viereisestä välistähän ne poisti ison pullistuman ja pieni jäi, sen piti itsestään painua pois, vaan eipä tainnut painua. Hoitaja kyllä sanoi, että ei saa kertoa kun lääkäri ne kuvat katsoo, mutta en malttanut perjantaita odottaa vaan kysyin uudestaan, että tiedän siellä olevan pullistuman siellä ja siellä kohdassa ja poistettu on sieltä yksi yms että sano näkyikö siellä pullistuma vai oliko jotain muuta. Tähän kysymykseen mieshoitaja päätyi vastaamaan että näkyihän siellä yksi pullistuma eikä oikein muuta selvää syytä. Jeps, että sellaista..

Nyt kun tämä on jo nähty ja kaava on selvä, odotan perjantain fys.polin käyntiä vain sillä, että saan kuulla onko leikkaus kiireellinen vai ei. Messariin tahtoisin vuosittaisen perinteen vuoksi, toivottavasti leikataan reilusti sitä ennen että ehdin taas toipua. Fiilikset ei ole kovin korkealla, v-käyrä sen sijaan on hyvin korkealla! Kysymyksiä on päässä, miksi ei voitu poistaa molempia viimeiksi, vierestä vietiin kuitenkin.. En ole ehtinyt toipua edes 4kk takaisesta leikkauksesta ennalleni kun jo puukkoa työnnetään kohta uudestaan selkään ja sama haava avataan!

En jaksa uskoa että muita vaihtoehtoja edes on kuin leikkaus, taas, sillä jalan hermo on rikki ja se oireilee, ilmeisesti tuo toinenkin pullistuma painaa hermoa. Mutta onhan se hienoa että olen lähes 3kk syönyt lääkkeitä turhaan, käynyt fyssarilla turhaan maksettuani itseni siitä kipeäksi ihan vain käydäkseni tämän kaiken uudestaan läpi. En ehtinyt vielä kuntoutua siihen pisteeseen, että oltaisiin salille päästy lihaksia vahvistamaan.. Voi vee, etten paremmin sanoisi!

Noh, onneksi ei ole suuria menoja mitkä tarttesi ottaa huomioon nyt. Ei pentuja talossa, eikä muutakaan esteitä. Joten odotellaan tuomiota sitten vaan..vaikka ottaakin päähän!