lauantai 26. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua & Onnellista Uutta Vuotta 2016 !

Koska vietin joulun ajan toisaalla, tulee blogiinkin toivotukset myöhässä. Mutta Uuken ensimmäinen joulu ainoana koirana taloudessa sujui hyvin. 

Toivotamme punavalkoisin merkein Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016 kaikille!


Sain kivoja tervehdyksiä kasvateilta pitkin joulun aikaa, kiitos kaikille niistä! Kuvat on aina kivoja katsella. Toivottavasti kaikki oli olleet tarpeeksi kilttejä saadakseen lahjoja ;)

Perinteistä poiketen en tee katsausta menneeseen vuoteen enkä aseta tavoitteita tulevalle vuodelle. Toivon kaikista eniten terveyttä kaikille, tuloksista viis! Toivon myös että saisimme Dischile's tiimiin lisäystä pentujen merkeissä, aika näyttää toteutuuko se toive ensi vuonna..

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Pentusuunnitelmissa muutoksia

Niin vaan suunnitelmat muuttuu ja elää, mutta näitä sattuu..

Nella aloitti juoksut mutta taisimme olla liian myöhään liikkeellä, vaikka koetimmekin kolmena eri päivänä. Toinen vaihtoehto on että tärpit olisi olleet varsin myöhäisessä vaiheessa, mutta kumpi tahansa olikaan syynä, ajankohta yrityksille oli väärä. Sulhon mielestä ajankohdassa ei ollut mitään vikaa, sen verran innokas poika oli ;) Mutta yksipuolinen haluaminen ei riitä.. Harmillisesti kaikki tämä astutusrumba sattui Jyväskylä kv:n viikolle ja näyttelyn aikaan joten ei ehditty panostaa astutuksiin ihan normaaliin tapaan. Seuraavasta juoksusta uusi yritys, mennee siis kesään (touko-kesäkuussa juoksut?). Nellan juoksuthan tuli nyt myöhemmin kuin odotettiin joten liekkö siinäkin vika ettei onnistunut nyt.

Näin ollen G-pentue on toiveissa Nucalle, alkuvuodesta odotellaan juoksuja ja H-pentue on sitten joko Nellan tai Sunnyn (juoksujen ajankohdista ja E-pentujen yli 3v polvitarkeista riippuen..)

tiistai 3. marraskuuta 2015

R.I.P. Nikke

C.I.B. & POHJ & FI & S & N & DK & EE & LV & RU MVA, JV-04, NEWSKYV-07

Black Amiikos Yordi Yannick "Nikke"
30.11.2003 - 3.11.2015

perjantai 16. lokakuuta 2015

R.I.P. Simo

Lepää rauhassa, pikku-kenguru!
Hymiö heart
Nueboree Simon For Dischiles "Simo" Hymiö heart
3.3.2009-16.10.2015

Maijalle iso kiitos yhteistyöstä. Olit paras mahdollinen koti ja omistaja Simolle, harmi että yhteinen aika jäi odotettua lyhyemmäksi, mutta ei se määrä vaan laatu! Toivon nyt entistä enemmän että Simon lapsenlapset jatkaisivat sukua aikanaan.. 
Simo meni lyhyessä ajassa huonompaan kuntoon, viime kuussa se kastroitiin useampien ongelmien takia (mm.kivestuledus, eturauhasentulehdus, munuaisaltaantulehdus jne). Leikkaus tuli eteen äkillisesti, Simon revittyä kiveksensä verille ja se menetti paljon verta ennen leikkaukseen pääsyä, jossa verenmyrkytys ym toivat omat ongelmansa. Kauaa ei ehditty "juhlia" tuosta selviämistä, kun tänään eläinlääkärin tarkastuksessa maksasta löytyi kasvain.

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Juoksuja odotellaan..

Hätäisimmät on jo kyselleet pentusuunnitelmien perään ja luulleet, että olen unohtanut mainita jos asiassa on edetty, mutta ehei... Nella panttaa juoksujaan yhä, ts.olemme tilanteessa "odotellaan" edelleen. Ilmoittelen kyllä jahka juoksut alkaa ja päästään sulhoa tapaamaan ja miten homma on onnistunut.

Nucan juoksut sitten tammikuun tienoilla.

maanantai 7. syyskuuta 2015

CIB

Tänään posti toi vahvistuksen että Novasta on sittenkin tullut uuden FCI muutoksen myötä kansainvälinen muotovalio eli C.I.B. !!! Tieto näkyy jo Koiranetissä ja tänään tuli pelkkä ilmoitus kirje, näin ollen kunniakirjaa odotellaan vielä muutama päivä. Aivan mahtava juttu!

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Laukaan näyttelyviikonloppu

Lauantaille vaihtui tuomari Laukaan ryhmikseen, Saija Juutilaisesta kasvattajatuomari Kirsi Honkaseen. Alunperin jo totesin että parempaan jopa ehkä vaihtui ;) sillä tiesin että Kirsiltä koirat saa pitkät, kattavat arvostelut.

Tuloksetkin oli hyvät, joten en valita:
Dischile's Eufrat "Ere" AVO ERI1
Dischile's Freesia "Nella" NUO ERI1
Dischile's Fortunella "Nuca" AVO ERI4
Dischile's Eura "Sunny" VAL ERI2, SA, PN3 (karvaton)
näin ollen saatiin ilo esittää ekaa kertaa Dischile's kasvattajaluokka, joka yllätykseksemme sai KP:n ollen myös ROP-kasvattaja! Kasvarin arvostelu oli kiva, samat virheet kaikilla joten yhtenäinen ryhmä niiltä osin ;) Mitäs me pitkärunkoiset, vaaleasilmäiset, isokorvaiset..

Sunnuntaina matkasimme Laukaan kaikkien rotujen näyttelyyn, jossa tuomarina oli rodun spesialisti Peter Machetanz Saksasta. Harmittavasti kasvaria ei ollut esillä, olisi kannattanut kysellä joku neljäs D-tiimiläinen mukaan. Noh, ehtiihän näitä, toiste sitten..
Tänään kehässä oli vain tytöt:
Nella NUO ERI1
Nuca AVO ERI2
Sunny VAL ERI2, SA, PN3
eli erinomaisesti tänäänkin meni. Arvostelut oli kaikilla tosi hyvät, miinuksina jokaisella vain isot korvat. Pilvinen sää teki silmistäkin ruskeat, mikä luki arvostelussa jokaisella muistaakseen. Sunny oli karvaton mutta silti arvostelussa oli mainintana "hyvä turkki" hmm...?

Tästä on hyvä jatkaa, tosin tyttöset pitänee taukoa koska turkittomuutta on havaittavissa etenkin Sunnyllä ja kohta Nucalla jolla alkoi juuri juoksut. Tehtiin päätös siirtää astutus seuraavaan juoksuun (ehkä tammikuu?) sillä kevät pennut on ajallisesti kivemmat kuin talvelle tulevat. Nellan juoksutilannetta odotellaan..

Kiitos kasvattien omistajat/haltijat kivasta viikonlopusta, sääkin melkein suosi ;)

sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Huippu viikonloppu tulosten valossa

Huli kisasi tänä viikonloppuna agilityn maajoukkuekarsinnoissa Jyväskylässä. Eilen hienosti pari nollarataa ja niillä tuloksilla pääsivät tämänkin päivän kolmelle radalle mukaan. Kokonaistuloksissa Huli ja Pirita olivat sijalla 25. Huikeeta! 5 rataa ja 5 nollaa! Kävin itse katsomassa eilen Hulin agiradan iltamyöhällä ja täytyy sanoa että syke oli korkealla katsomossa, jännityksestä mutta myös siitä tunteesta kun näin miten loistava kaksikko onkaan. Pikkumustalla on kyllä niin oikea koti, ei voi muuta sanoa. Pääsin moikkaamaan Hulia radan jälkeen, en ole tyttöä nähnyt sitten luovutusiän joten hetki oli odotettu. Huli oli vielä niin agivireessä, että kävi vain nuuskaisemassa pikaisesti ja jatkoi pallon kyttäämistä. En siis osaa sanoa tunnistuko mua vai ei ;)

Tänään huippu uutiset jatkui terveystarkin merkeissä. Sunny ja siskopuolensa Nella kävivät silmätarkissa (polvet molemmilla tsekattu ja aiemmin 0/0), molempien silmät oli terveet!

Silmätarkin myötä voidaan julkistaa pentusuunnitelmia: Nella tullaan astuttamaan seuraavasta juoksusta, joka ajoittunee syksyyn jos kierto pysyy ennallaan. Nämä toiveissa olevat pennut syntyy siis Nellan kotona muutaman kilometrin päässä mutta tulevat kennelnimelleni leasing-sopimuksella.

Sunnyn pentusuunnitelmat ajoittuu ensi kesään, mikäli sen ja sisarusten polvitarkin uusintatulokset sallii pennutuksen.

Eli toiveissa olisi nyt syksyn/loppuvuoden aikana pentuja Nellalla ja Nucalla, katsotaan kumpi siskoista ehtii eka ;)

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Tarkki

Dischile's Ducato "Dani" käväisi eilen tarkeissa, silmät terveet ja polvet 0/0. Kiitos Pirjo ja Ville kun käytitte pojan tarkeissa!
Nyt oottelen että saan tuoreita kuvia pohjoisenpojasta niin pistetään jalostusuroslistalle Danikin, morsiamet on siis tervetulleita ;)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Missikisoja, agilityä

Jos taas koettaisi aikajärjestystä muistella..

Bruno kävi Muhoksen näyttelyssä 6.6. tuloksena ERI4. Poika oli ollut ihan kuutamolla hajujen takia joten esiintyminen meni huonosti, ei poika seisonut eikä liikkunut kuten normaalisti. Noh, parempi onni ensi kerralla.
Brunon poika Laku (Berryspitz Eranthis) sen sijaan esiintyi Haapajärvellä samana päivänä isäänsä paremmin - pojastahan polvi paranee ;) Lakulle tuloksena ERI1, SA, PU1, SERT, VSP. Eka serti kyseessä. Onnea Leena ja Lakun sijoitusperhe!

Voin hehkuttaa ekaa kasvattiani joka kisaa agilityn SM-kisoissa tänä viikonloppuna Oulussa. Huli pääsi hienosti finaaliin sijalta 41 (-3,72) mutta harmittavasti finaalissa puomin alastulolta tuli 5 joka tipautti Piritan ja Hulin lopputuloksiin sijalle 32. Olen kuitenkin erittäin ylpeä pikkumustasta tyttösestä joka kisasi noin isoissa kisoissa! Olen varma että heistä kuullaan vielä.. ;)
Perjantaina kaksikko kisasi Oulussa tuloksin HYL ja 0 (-6,15) ja tuloksena 32.

Koikkeri-Nova oli Oulussa kisaamassa kans. Perjantain radoilta 2*HYL, mutta lauantaina KooKoo-99 joukkue oli sijalla 20! Novan tulos joukkueessa 0 ja -8,17. Sunnuntaina Novalle hylky ja näin ollen ei paikkaa finaaliin.

Niken tyttö Tinka muuten kisasi Oulussa myös. Joukkuekisassa he olivat sijalla 21. Joukkueessa Tinkan aika 0 ja -2,33. Iskä onnittelee vetskuikäistä tyttöään! Sunnuntaina Tinka karsiutui finaalista niukasti, ollen 53 ja sekunnin päässä finaalipaikasta.

En valitettavasti voinut olla seuraamassa netin äärellä agilityn tuloksia vaikka ne kiinnostivatkin. Tulokset voi olla jopa väärin kun hatarasti kaivelin kirjoituksia sieltä ja täältä (mm.Tinkan tarkka aika uupuu tuosta ym). Vietin päivän sataisessa Tuurissa. Mutta kyllä kannatti kastua, tulokset oli niin huiput kuin olla vaan voi!
Sunny ERI1, SA, PN1, SERT, VSP ja samalla Suomen muotovalio!! Eka kerta avoimessa toi valiotittelin. Kolme virallista näyttelyä, kolme sertiä - melko huonosti siis ;) Kiitokset tuomarit Paula Heikkinen-Lehkonen, Kirsi Honkanen ja tänään Marjatta Pylvänäinen-Suorsa! Kiitän myös Perälän Satua eli Sunnyn Windy-mummon kasvattajan tyttöä handlauksesta, Satu esitti Sunnyä sen saadessa eka serti ja nyt vika serti. On ihanaa kun on ihmisiä jotka auttaa, kun itse en kyennyt kehään tänäänkään. Olen myös niin tyytyväinen että Sunnyllä on noin upea sijoituskoti, tänäänkin koko perhe oli paikalla katsomassa ja jännäämässä :) Seuraavaksi sitten valioluokkaan, tosin karvat tippuu nyt uhkaavasti, ollaan siis bikineissä ensi kerralla esillä..
Sanoin kyllä että Sunnyn näyttelyt on tässä nyt, tämän jälkeen vain nuo pari ilmoitettua ja se siitä. Mutta, haltija innostui aiheesta sen verran että saattaapi olla että jahka karvat tulee takas me pyöritään jossain uudestaan, tiedä vaikka ulkomailla astikin.. :D

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Taas yksi terve kasvatti

Meinannut unohtua tännekin päivittää, kotisivuille kun tiedon lisäsin jo. Kotisivut odottelee isompaa remppaa kun tässä ehtisi saada kaiken julkaisu kunnossa nettiin asti.. Uudet poseerauskuvat kasvateista ois kivoja *vinksvinks* ;)

Dischile's Fiikus "Niilo" kävi 19.5. tarkeissa, silmät terveet ja polvet 0/0. Kiitos omistajille aktiivisuudesta, vaikka poika onkin kastroitu on terveystiedot tärkeitä rodun kannalta ja itselleni jatkoa ajatellen.

lauantai 16. toukokuuta 2015

Kasvattien tuloksia

Epävirallisia tuloksia eli mätsärikäyntejä tulee kasvateille niin tiheään, että en pysy perässä niissä. Niin eikä toki kaikista tule tietoakaan, joka sinäänsä ei haittaa koska ne on epävirallisiakin..

Tällä viikolla Nuca oli mätsärissä pun3 ja Ere BIS1. Mätsäreistäkin yleensä teen päivitykset Facebookin puolelle joten tänne niiden lisääminen unohtuu herkästi.

Virallisella puolella on misseilty myös. Tänään Ere Varkaudessa Markku Mähösen kehässä NUO Eh3, arvostelu oli sinäänsä tosi hyvä, mitään suurempaa puutetta ei ollut miksei eriä irronnut.
Bruno misseili Rovaniemen ryhmiksessa Juha Putkosen kehässä, tulos niin harmittava ;) AVO ERI1, SA, PU2, VARA-SERT eli nenän edestä meni se oikea serti taas. Bruno jatkaa kesän mittaan sertien jahtaamista, toivotaan että se oikeakin sieltä irtoaa, mieluusti ne tarvittavat kaksi.

Koska Milan pentusuunnitelmat kariutui polvitulokseen, siirryttiin suunnitelmaan B ja ruvettiin katselemaan Nucalle sulhoa seuraavaa juoksua ajatellen. Jos kierto pysyy suht samana, oletettavasti Nuca juoksee heinäkuun tienoolla. Pari sulho ehdokasta on mielessä ja niihin menen tutustumaan lähiaikoina, eka ehdokas piti hylätä kun se olikin kastroitu jo.. Nucan ehkä-pennut syntyvät ja elelevät luonani.

Kunhan Nellan silmätarkki on tehty ruvetaan sillekin katselemaan sulhoja tositarkoituksella. Ajankohtaa en osaa vielä sanoa, riippuu miten päästään silmätarkkiin ja koska sen juoksut seuraavaksi tulee. Nellan ehkä-pennut tulevat syntymään Nellan omassa kodissaan Jyväskylässä leasing-sopimuksella eli tulevat minun nimiini kuitenkin.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Polvitarkkeja

Tänään oli yksi merkittävä ja jännittävä päivä ennalta, 4 koiran polvitarkki joista etenkin kahden koiran tulos oli ratkaisevaa jatkon ja kasvatuksen jatkumisen kannalta.

Dischile's Avalon Beach "Mila" uusintatarkki yli 3v PL 2/2
Milan poika Dischile's Elbe "Paavo" PL 0/0
Milan tyttö ja sijoitusnarttuni Dischile's Eura "Sunny" PL 0/0
sekä sijoitusnarttuni Nucan sisko Dischile's Freesia "Nella" PL 0/0

Näillä mennään..Silmätarkkeihin ei oo nyt niin kiire kun eniten jännittäneet polvet on tutkittu.

Tilastollisesti tutkien polvia kasvateistani:
A-pentueesta tutkittu 2/3, 1 x 2/2 (yli 3v) ja 1 x 0/0
B-pentueesta tutkittu 4/5, 3 x 0/0 (yksi yli 3v), 1 x 3/0 onnettomuuden takia
C-pentueesta tutkittu 1/3, 1 x 0/0
D-pentueesta tutkittu 3/5, 3 x 0/0
E-pentueesta tutkittu 5/5, 3 x 0/0, 2 x 1/0
F-pentueesta tutkittu 2/5, 2 x 0/0
17/26 tutkittu 21.4.2015 mennessä.

Silmiä tutkittu 15kpl, kaikilla terveet silmät.

Tarkoitus on jokunen muukin kasvatti saada tarkkeihin tän vuoden aikana. Suurin tavoitteeni on saada kaikki kasvatit silmä- ja polvitarkkeihin edes kerran elämässään. Haastavaa ja haasteita riittää, mutta en usko sen olevan täysin mahdotonta jos koirat vaan pysyy hengissä ym.

Tämän päiväiset polvitarkin tulokset tarkoittaa suomeksi A) Milalle ei tule suunniteltua toista pentuetta enää B) E-pennut eli Milan lapset uusinta tutkitaan kaikki (jos mahdollista) yli 3 vuotiaana ja niiden jalostuskäyttöä mietitään sitten jos tulokset sen sallii. Jos Sunnyn silmät on terveet ja polvet uusinnassa terveet, sille pentuja suunnittella 2016 tai vasta 2017.

Tieto lisää tuskaa, mutta parempi näin päin että koiria tutkitaan, vaikka tulokset ei priimaa jokaisella olekkaan on ne omistajilleen (ja minulle kasvattajana) silti rakkaita ja tärkeitä. Mielenkiintoista on tutkituttaa polvia tiheämpään ja seurata miten ne kehittyy. Milalle suosittelin uusintaa jopa jo vuoden päästä, tai vähintään kahden.

Ainiin, Mandin emä Illusia valioitui Hirvensalmen näyttelyssä 11.4. ollen samalla vsp myös. Onnea Kirsi & Suska! Handlerina toimi Novan emäntä Paula.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hyviä tulosmaisia kuulumisia pikaisesti

Mandin lonkka- ja kyynärkuvat tuli liitosta priimana takas, eli A/A ja 0/0.

Dischile's Eufrat "Ere" kävi tänään Imatran näyttelyssä aukaisten serti-tilinsäkin, NUO ERI1, SA, PU2, SERT! Onnea Tiina ja Ere, olen niin iloinen teidän puolesta - vihdoinkin se sinivalkoinen ruusuke tuli!

Remin (D Daewoo) poika Harryreko "Reko" kävi tänään Juvan mätsärissä ihka ekaa kertaa, tuloksena punainen ilman sijoitusta, mutta paikalla olleet kertoivat esiintymisen menneen hyvin. Myös Rekon emäntä oli samaa mieltä. Reko on kivan näköinen nuori poika, saa nähdä mihin väri kehittyy että muuttuuko näyttelyissä sitten valkoisiin vai ei. Ehkä Rekoa nähdään näyttelyissä vielä tänä kesänä, kovasti koetan heitä sinne houkutella ;)

Olen saanut Remin poikapennuilta kuulumisia kuvien kera, harmittavasti tyttö on kadonnut jonnekkin. Mielellään hänenkin kuulumisia ja kuvia ottaisin vastaan!

torstai 26. maaliskuuta 2015

Sert, sert..

Aika on taas kulunut siivillä. Koetan muistella mitä merkittävää onkaan tässä välissä tapahtunut..

Otsikon mukaisesti Dischile's Bebe "Huli" kisasi Piritan kanssa agilityssä 7.3. hienoin tuloksin! Ekalta radalta -10,57 ja sijoitus 8/34, hyppyradalta -5,66 ja sijoitus 10/35, viimeiseltä agiradalta -6,13 ja sijoitus 2/32 sekä SERT-A! Hulilla ja Piritalla on nyt SM- ja MM-karsintanollat kasassa, onnea! Viimeisen sertin voivat vastaanottaa syyskuussa, joten sitten jännitetään koska tulee eka FI AVA kasvattini :)

Dischile's Fortunella "Nuca" kävi 7.3. terveystarkeissa, silmät terveet ja polvet 0/0. Pentusuunnittelmat voivat siis edetä, joskin mennee 2016 puolelle ainakin.. Antaa kakaran kasvaa. Nuca kävi Jämijärven näyttelyssä 21.3. tuloksena ERI1.

Dischile's Freesia "Nella" piipahti ekassa näyttelyssään Korpilahdella 22.3. tuloksena EH3, hyvän arvostelun kera, mikä hienointa Riina-tyttö itse pääsi oman koiransa esittämäänkin ja sai maininnan hyvästä esittämisestä :) Siskopuoli Eura "Sunny" oli myös Korpilahdella, odotukset oli korkealla koska tuomarina oli Kirsi Nousiainen (kennel Ticapon) ja arvostan kasvattajatuomaria korkealle. Sunnyssä ei suurta vikaa minun silmin ole joten ERIä toivoin, Sunny sen saikin ja lisukkeineen vieläpä. Nucan emäntä oli handlerina Sunnylle ja tuloksena ERI1, SA, PN3, SERT! Yksi serti vielä toukokuun jälkeen ni Sunnystä tulee valio :)

Itse olin 20-22.3. Paviljongissa Showlink-Pets messuilla töissä. Perjantaina rakennettiin pentunäyttelyä, la ja su olin järkkärinä sekä rokotustarkissa, su vielä purettiinkin näyttely. Vähän ehti kierrellä messuilla itsekkin ja kävin katselemassa mm.kaneja, frettejä, hiiriä ym jyrsijöitä, matelijoita ja kissoja. Pyörähdin myös kirja- sekä viinimessuilla, kirjapuolella oli useampi julkkis näkyvillä: Pelle Miljoona, Katariina Souri, Pirunpellon näyttelijöitä ym. Viinimessut sen sijaan ei napanneet yhtään, pikainen kierros Annin kanssa siellä tehtiin ja äkkiä pois :D
Viikonloppu meni nopeasti ja mikäs sitä hyvässä seurassa oli siellä ollessa, paljon tuttuja paikalla. Kiitos talkooväelle jotka kauttani sinne tuli! Syyskuussa jatketaan Kennelkerhon oman pentunäyttelyn kanssa Muuramen Riihivuoressa ja isompi uurastus onkin marraskuun tupla kv:t Paviljongissa.

Tarlatan Manon Cafe "Mandi" kävi eilen terveystarkeissa Mikkelissä. Silmät terveet ja polvet 0/0, lonkat ja kyynärät odottelee liiton lausuntoa. Samalla Mandin veret lähti Hollantiin vwd- ja enm-testejä varten.
Mandin emä Illusia käväisi 22.3. Korpilahden näyttelyssä, viimeinen serti ei vielä irronnut mutta ERI1 kuitenkin, eikun seuraavaa näyttelyä kohti..

Olisikohan siinä ne tärkeimmät kasvattien ym menestykset? Pahoittelut jos joku unohtui listasta, vinkatkaa ni lisätään. Kaikki uutiset ja tulokset on mulle tärkeitä, viis sijoituksista tai menestyksestä. Tuppaa nuo uutiset olemaan ajantasalla kuvien kera aina Facebookissa, joten tulee vähän viivettä lisätä ne blogiin, jota tiedän kuitenkin jokusen seuraavan.

Koiramäärä on sikäli vähentynyt, että tosiaan Nova on nyt Paulan oma ja Simon sijoituskin loppui jo. Kunhan Simo käy silmätarkin uusimassa, se on yhä jalostukseen käytettävissä sopiville tutkituille nartuille. Kyselyt yhä kauttani, ni ohjailen eteenpäin ja pohditaan Maijan kanssa niitä yhdessä. Devin (Congo Pepper) jalostusoikeudesta luovuin myös, tämä päätös tehtiin omistajan kanssa yhdessä, sillä Deviltä lähtenee pallit tänä vuonna ehkä. Terveystarkit ois kivat jos vaan sattuisi sopivat kohdalle.. Myös Elbe "Paavo" on menossa kastroitavaksi, syynä pienen miehen iso ego ja jatkuva sisälle merkkailu (uroshousut käytössä), turhan aktiivinen myös nylkyttämään kaikkea. Tämä sitten aiheutti eturauhasessa jo ongelmia. Helpompaa pojille kun ei tarttee kaikkia ihania hajuja stressata :)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Ei koikkerin pentuja tulossa

Tiedän että useampi pennun odottelija ja kyselijä lukee blogia, joten päivitetään nyt "reaali-ajassa" tieto siitä että Novalle ei tule pentuja. En sen suuremmin tässä ala eritellä syitä. Novassa itsessään ei ole mitään vikaa, päinvastoin ja siksi päätös olikin vaikea, mutta lähisuvussa ilmi tulleet asiat vaikuttivat siihen että tänään tehtiin päätös siitä, että Nova steriloidaan eikä sille tule pentuja.

Kiitän kaikkia pentuja odotteneita ja niistä kyselleitä ihmisiä. Katsotaan koska voin ilmoittaa pentu-uutisia, jos ei muuten niin onhan tuo Mandi kasvamassa.. ;)

Erityisesti kiitän Novan kasvattajaa Ninniä ihanasta koirasta ja Paulaa joka tarjoaa hyvän kodin tyttöselle ja on pitänyt siitä huolen äärimmäisen hyvin. Kiitän yhteistyöstä molempia! Eihän sitä tiedä josko yhteistyö saa jatkoa joskus taas..

maanantai 12. tammikuuta 2015

Vuoden 2015 tavoitteet

Ei tässä nyt suuria tavoitteita ole, itselle ykkösenä olisi oma terveys, että saisi jalan ja selän siihen kuntoon että arki sujuisi ja pääsisi sairaslomasta eroon ym. Kivutonta ja normaalia elämää kaipaan. Se on suurin toiveeni ja tavoitteeni tälle vuodelle.

Mutta sittenpä koiriin:

NIKKE
-toivottavasti pysyisi terveenä ja uusi epilepsia lääke toimisi
-ehkä harkitsemme silmä- ja polvitarkkia, katsotaan
-voinnin ja muun mukaan käydään mätsäreissä jos lähelle sattuu veteraaniluokkia

UUKE
-pysyisi terveenä jatkossakin
-harkitaan silmä- ja polvitarkkia, katsotaan
-käydään muutaman kerran kotimaan näyttelyissä
-edes kerran jos pääsisi ulkomaille tänäkin vuonna, olisi hienoa
-tulostavoitteena on saada ROP-VET sijoituksia lisää edes yksi ja ehkä ulkomailta joku valiotittelikin olisi kiva

NOVA
-toivottavasti on Dischile's A-pentujen emä tänä vuonna
-osallistuu mahdollisuuksien mukaan agilityn SM-kisoihin ja jatkaa muutenkin agiliitämistä Paulan kanssa, heidän tulostavoitteista en tiedä..
-käydään ehkä, jos karvat (ja pennut) sallii, koettamassa jotain ulkomaan näyttelytitteliä
-yllämainituin ehdoin osallistunee erkkariin ja messariin, muualla tuskin juuri käy ellei satuta innostumaan :D

MANDI
-silmä- ja polvitarkki, ehkä tutkitaan muutakin jos aika ja rahat riittää
-osallistuu pariin näyttelyyn, ei tulostavoitteita suuremmin, ERI ja SA olisi kivoja

MITTELEISTÄ

SUNNY ja NUCA
-osallistuu silmä- ja polvitarkkeihin, ne tulokset ratkaisee paljolti kasvatus juttuja jatkon kannalta
-molemmat käyvät ainakin kerran näyttelyissä vuoden aikana, veikkaan että useamminkin
-Sunnylle tavoitellaan FI MVA titteliä, kerta yksi serti on jo saatuna

MUUT MITTELIKASVATIT

Toivon että kaikki pysyvät terveinä. Muutamat saattavat käydä näyttelyissä, pari kisaa agissa varmasti ja toivotaan että jokunen käy terveystarkeissakin. Jokunen voi päästä jatkamaan sukuakin jos kyselyt tuottaa tulosta ja asiat etenee.

Tämä vuosi menee aika omalla painollaan, ei suuria tavoitteita, enemmän toiveita.

Dischile's kesäpäivät on tarkoitus pitää kesällä ja niistä olenkin infonnut Facebookin puolella. Tapahtumalle on luotu oma sivu ja sinne kerätään infoa osallistujista, nyyttäriruuista ym. Toivotaan kaunista säätä ja runsasta joukkoa paikalle koirineen tai ilman. Jos et olet Facebookissta tai et ole saanut tapahtumaan kutsua, ota yhteyttä mailitse niin korjataan tilanne! Sinne on kutsuttu myös pentujen vanhemmat, joten ehkä saisimme kivoja perhepotretteja otettua..?

torstai 1. tammikuuta 2015

Heihei 2014, tervetuloa 2015

Kaivelin vuoden 2014 tavoitteet blogista esille, perinteiseen tapaan. Katsotaan miten meille on käynyt niiden suhteen. Ensiksi tavoite ja perässä miten kävikään..

Koikkerit lyhyesti

Nikke
-pysyisi terveenä, lääkärissä käydään verikoe kontrolleissa ainakin
*No pysyi kohtuu terveenä, lääkärissä käytiin takajalan takia jota nikertää hampaillaan (kipuja?) ilman syytä, tätä nyt putsaillaan ja hoidetaan. Epilepsia lääkitys vaihdettiin ihan vuoden lopulla koska vanha ei soveltunut enää ja kohtauksia tuli. Vuoden aikana Nikke kärsi myös eturauhasen ongelmista ja esinahan tulehduksesta, jotka saatiin kuntoon.
-koetetaan päästä silmä- ja polvitarkkiin vuoden aikana
*Ei edes koetetty tosissaan. Jospa tänä vuonna?

Uuke
-pysyisi terveenä
*Pysyi joo. Mitä nyt esinahan tulehdus kärsittiin ym pienempää. En edes muista käytiinkö muuten tohtorissa :O
-saisi pari viimeistä puuttuvaa cacibia joilla tulisi inttivalioksi
*Kyllä!! Se tavoite täyttyi ja vähän enemmänkin. Uukesta tuli inttivalio ja Norjan valio myös!
-ehkä joku muu muotovaliotitteli olisi vielä kiva lisä
*Jep, Norjan valio saavutettiin, muita ei ulkomailla käyty ees koettamassa, koska Virosta ja Venäjältä ollaan jo valioita, niistä metsästettiin cacibia vain nyt.
-aloittaisi veteraaniluokan näyttelyissä loppuvuodesta
*Kyllä. Yksi vetskukehäily Jyväskylässä marraskuussa tuloksena ROP ja ROP-VET. Messariin en raaskinut ilmoittaa hintojen takia.
-koetetaan päästä silmä- ja polvitarkkiin vuoden aikana
*Ei edes koetettu. Ehkä tänä vuonna.

Nova
-saisi viimeisen cacibin jolla tulee inttivalioksi
*Sai, mutta er-taustansa vuoksi ei tullutkaan intiksi. Tämä selvisi kesken vuoden. Suuri pettymys mutta koira on silti intti meille muille, vaikka FCI ei sitä vahvistanutkaan. Prkl!! Eestin valioksi tuli vuoden aikana.
-agilitystä nollien kerääminen ja hyvien ratojen tekoa yms kehitystä Paulan kanssa
*Keräsi, en edes ole laskuissa mukana. Mutta Sm-nollat on kasassa ensi kesän kisoihin.
-tulla emäksi ja olisi hyvä emä pennuilleen
*Ei tullut vielä..ei ollut juoksujakaan.

Mandi
-aloittaa näyttelyissä käymisen, tulostavoitteita ei suuremmin ole, tietysti yksi serti olisi edes kiva
*Käytiin laiskasti vain yksi näyttely, helmikuun Jyväskylä kv. Tuloksena ERI1. Tästä on hyvä jatkaa.
-käy ainakin silmä- ja polvitarkeissa, mahdollisesti loppuvuodesta lonkka- ja kyynärkuvissa tai ne voi mennä 2015 puolellekin jopa
*Ei käyty ei, jäävät tälle vuodelle.
-otetaan verta putkiloon ja laitetaan Hannes Lohelle sekä tutkitaan vwd ja enm
*Ks yllä. Tän vuoden hommia..

Mittelit lyhyesti

Useammalle kasvatille koetetaan saada terveystarkkeja tehtyä. Myös näyttelykäyntejä toivotaan jos mahdollista aika monen kohdalla, sen enempää ketään mainitsematta.

Bayo Chimo "Bruno"
-saisi yhden sertin näyttelyistä ainakin lisää, miksei enemmänkin..
*Niin lähellä, niin lähellä. Yksi näyttelykäynti ja tuloksena pu3 kera vara-sertin ja oikean cacibin, jolla tosin ei er-taustan takia mitään tee.
-terveystarkkien uusinta
*Jep. Terve poika, silmät ok ja polvet 0/0 yli 3 vuotiaana!!
-seurataan jälkikasvun kehitystä, jospa heitä nähdään näyttelyissä jo myös?
*Olen seurannut joo. Näyttelyissä ovat jotkut käyneet.

Chili Pepper "Chili"
-saisi vikan sertinsä ja tulisi Suomen muotovalioksi
*Kyllä vain. Jippii!! Huhtikuussa Imatralla Chili oli roppi ja tuli valioksi, saaden ekan cacibinsa myös.

Eura "Sunny"
-aloittaa näyttelyuransa, tulostavoitteena SA
*Oltiin laiskoja. Kaks näyttelyä, mutta tulokset oli loistavat. Umt:n tukinäyttelyssä ROP-PENTU & BIS-2 pentu! Viikko tuosta Jyväskylä kv:ssa helmikuussa SERT & ROP. Eli sa saavutettu ;) Tästä jatketaan tänä vuonna.
-menee terveystarkkeihin
*Juu ei menty ei. Olin laiska.

Fortunella "Nuca"
-aloittaa näyttelyuransa, tulostavoitteena SA
*Käväisi 3 näyttelyä, ei sa:ta mutta tulokset muuten kivat 2*eh ja 1*eri. Arvostelut oli hyviä.
-menee terveystarkkeihin
*Juu ei, laiskuus tässäkin mulla.

Simo
-odottelee paria morsianta kenties kylään, toivotaan pentusia ;)
*Yksi morsian kävi, mutta tekniset ongelmat esti pentujen tulon. Kokoeroa oli liikaa eikä Simo yltänyt :(
-menee terveystarkkien uusintaan loppuvuodesta
*Ei olla uusittu vielä, uusitaan tänä vuonna.

Itselle tavoitteita ja toiveita edes hitusen:
-olla mukana talkoilemassa Paviljongin UMT näyttelyssä sekä Jyväskylä KV:ssa helmikuussa ja marraskuussa
*Kyllä olin, vaikka etenkin marraskuun kv oli terveyden takia tuskaisa.
-kiertää omien ja kasvattien kanssa näyttelykehissä muutamia kertoja pitkin vuotta ja ympäri Suomen maata, ehkä joskus jossain ulkomaillakin käytäneen
*Juu käytiin, mutta vähemmän kuin olin ajatellut.
-saada pentulaatikkoon eka koikkeri pentue
*Ei vielä, toivotaan että tänä vuonna.
-saada ikioma uusi koikkerinpentu talouteen vuoden aikana
*Olisin saanut, mutta peruin pennun. Terveys ei nyt salli uutta pentua.
-pysyä terveenä, toivoen että selkä ei tuosta pahemmaksi enää mene
*Juu ei natsaa ei. Odotettavissa uusi leikkaus tänä vuonna.

Rustailen myöhemmin tälle 2015 vuodelle tavoitteet ;)