Sitten edellisen päivityksen, huhtikuulta, ei ole kummoisia tapahtumia ollut mutta silti tuntuu että on ollut paljon kaikenlaista ohjelmaa.
Käytiin avokin kanssa yhdistetyllä työ- ja huvireissulla Jämsässä 5.5. Piipahdettiin kotimatkalla samalla moikkaamassa Liinua (Islanti). Ihastuttava ilopilleri tyttönen, tunnisti meidät molemmat ja hetkeäkään ei ollut paikoillaan.
13.5. ennen äitienpäivän kyläreissua vanhempieni luokse ajeltiin JAT:n agilitykisoihin katsomaan Iinestä (Iona). Tytsi oli turistina kisareissulla "isosiskonsa" mukana. Iines tunnisti mut äänestä ja meillä käytössä ollut lempinimi "maskista" sai repeämään sen liitoksistaan.
18.5. matkalla anoppilaan pysähdyttiin Kuopiossa moikkaamaan Herttaa (Ikaria). Hertta oli kasvanut kovasti ja vieläkin voi vaan arvailla tuleeko tytsistä kleini vai mitteli. Äänenkäytön salat se oli oppinut jostain, meillä kun ei juuri haukkunut niin nyt sitten haukkui varmasti pikkupentuajan edestäkin :D Hertta ei meitä tunnistanut, ainakaan mitään merkkejä siitä ei ollut ilmassa.
Onniinasta ja Domista olen nähnyt Facebookissa kuvia ja lukenut kuulumisia. Onniinan väri vaihtuu ja hauska seurata millaiseksi se kehittyy. Domi sen sijaan kasvaa ja kasvaa, liekö ajatellut grossiksi tulla isona, saa nähdä..
24.5. olin ihka ekaa kertaa rally-toko kisoissa talkolemassa. K-S Kennelkerho järjesti iltakisat kentällämme. Sain alkajaisiksi helpon homman ja olin ajanottajana, selvisin urakasta. Voin mennä toistekin, oli ihan leppoisat kisat.
3.6. olin itse K-S Kennelkerhon ständillä ystäväni kanssa esittelemässä kerhon toimintaa Showhau roadshow:ssa. Tapahtumasta povattiin isoa, pidettiinhän se uuden torin kaavaillulla paikalla keskustassa. Ihmisiä oli uusi tori tapahtumassa kourallinen! Ständejä oli 4 ja mätsärissä koiria alle 20. Sanomattakin selvää että ei meidän upouusia esitteitä montaa tullut jaettua. Mutta tulipahan käytyä ja poltettua naama.
Töissä pukkaa sen verran kiireitä, että paljonkaan mitään ylimääräistä ei ehdi tekemään ja mielellään nautin vapaista viikonlopuista, silloin kun niitä sattuu kohdalle. Kalenteria kun katsoo niin vapaista voi vaan haaveilla. Taannoin oli yksi mökkiviikonloppu jo kaveriporukalla, tulossa Ilmavoimat 100v juhlanäytös (jossa olen töidenkin puolesta yhteistyötahona), juhannukseksi mökkiviikonloppua kaveriporukassa, kuntoutusporukan kansa mökkeilyä jne. Kerhon mätsäreitä pitäisi ehtiä järkkäilemään arki-iltaisin kerran kk, mutta tällä hetkellä työhommat näyttää sille että ei vaan ehdi, jää muiden hommiksi.
Kaiken keskellä työpaikan toimisto muuttaa kuun vaihteessa, joten tiedossa muuttorumbaa, remppahommaa ym pientä, ihan vaan jottei olisi vapaa-iltojakaan tässä kuussa :D Mutta en valita, tykkään työstäni.