Täytyy heti kirjoitella muistiin ylös, ettei unohdu..
Chili Pepper eli Chili aloitti agilityssä kisaamisen tänään Tuusulassa. Suurin jännityksen aihe oli mittaus, mutta iloisena voin kertoa Chilin olevan nippanappa MINI! Tuloksilla ei nyt juhlittu, mutta ompahan eka startti takana ja siitä se kisaaminen alkaa ja varmuutta karttuu. Kahdelta radalta tuloksena HYL. Ekalla oli kuulema kuulo koiralta hukassa ja tokalla radalla meni muuten hyvin, kunnes loppumetreillä hoksasi kehänauhojen toisella puolen pöydän, jonka kävi tsekkaamassa ;)
Itse vietin tänään koko päivän Muuramen Riihivuoren näyttelyssä. Hommana olikin uutta puuhaa, sillä avustin Hannes Lohen geeninäytteenotto pisteellä. Paperihommia, sirujen tarkastusta, koirien pitoa kiinni ja koiraparkkina olo (oli muuten yksi aivan ihana greyhound mulla hihnan päässä whippet lauman ja toisen greyn kanssa. Tästä mä tykkäsin erityisesti, harmi kun ei ole vinttarille otolliset olot eikä ole tarjota sitä mitä ne kaipaisi, mutta ah, ihana se oli silti! Terkkuja vaan tuntemattomaksi jääneelle pusuttelijalle, jos omistaja tämän joskus lukee ;) Tämä oli siis se vikana tarkastettu grey, josta oli pakko päästää irti..) sekä muuta yleistä hommaa siis oli tiedossa. Mukava päivä tuttujen parissa, tapasi ja tutustui uusiin ihmisiinkin samalla. Sää suosi, turhankin kuumasti jopa, mutta oli kiva nähdä tuotakin hommaa läheltä katsoen.
Saimme otettu 85 näytettä, joten todella hyvin hyvän asian puolesta! Kiitos osallistuneille minunkin puolestani.
Torstaina käväisin mätsärissä turistina, ihan kuin koiria en ois koskaan nähnyt. Ilta venyi pitkäksi, osallistujia oli hurjan paljon ja kylmäkin iski, joten ihan en loppuun asti ollut paikalla. Siellä koin taas toisen "ah, ihana rotu" havainnon. Tosin, ei se uusi juttu ollut lainkaan. Anitan ihana Ruska-pohjis, oivoi, harmittelinkin hänelle kun on väärä rotu kaupungissa asuessa. Että sitten joskus kun olen omakotitalossa maalla, meillä täytyy asua jonkun metsästävän ihmisen, mä haluan pohjiksen, nih!
Ei, mulla ei ole hajuakaan minne meinaan näiden "haluan tuon rodun" kanssa mahtua. Mutta vuosien varrella olisi ihanaa omistaa muutamaa tiettyä rotua, jos rahkeet ja puitteet riittäisi. Haaveillahan aina saa ;)
Novan sulho asia on nytkähtänyt pykälän eteenpäin. Laitoin epävirallisen kyselyn uroksista ja sain kaavion takaisin sairauksista ja riskeistä. Pistää miettimään minkä riskin olen valmis ottamaan vai kaivanko lisää uroksia. Listalle laitoin 4 kiinnostavaa urosta, niistä yksi on selvä ykkönen ja nyt varmistui varauroskin. Toivottavasti puolto aikanaan näille uroksille irtoaa ja tarkit on kunnossa kun niihin menevät tässä. Sitten voidaan odottaakin juoksuja. Pentueesta on kyselty kovasti, yllättävää että kiinnostuneita on ollut jo pidemmän aikaa ja pari on kertonut haluavansa nimenomaan Novan pennun! Novalle sopisi vihjata että tilaukseen tulee laittaa ainakin 2 urospentua ja 2-3 narttua, niille olisi kodit tiedossa..
Uuke tuli rokotettu tänään. Erkkari lähestyy ja Uukella on päällä nyt laihisprojekti. Antibiootit vähän toi liika grammoja ja kiloja vartaloon.