maanantai 2. kesäkuuta 2014

Mätsäri menestystä, näyttely menestystä

Helatorstaina 29.5. käytiin punavalkoisen tiimin kanssa Sulkavan mätsärissä. Uuke oli ekana Miskan kanssa junior handlerissa, josta tulikin 2.sija. Junior handlerit voitti Janna ja Pirre (Dischile's Ems)!
Uuke pienten aikuisten kehässä PUN4, Nova PUN ei sij. ja Nikke yllätti olemalla SIN1, BIS3! Pirre oli hienosti Jannan esittämänä PUN2.

Sulkavalta ajeltiin Mikkeliin Mesyn mätsäriin, kehään ei ehditty kun Nikke venytti kehässä oloa Sulkavalla kerta. Mutta käytiinpä katsomassa tuttuja ees paikalla. Pirren veli Ere (Eufrat) putsasi pöytää Mesyllä ollen SIN1 ja BIS2!

Sunnuntaina 1.6. ajeltiin Tammelan Mustialaan Forssan kupeeseen spanieli erkkariin. Päivästä tulikin sitten n.16 tunnin mittainen matkoineen kaikkineen, eipä olisi aamulla arvannut..
Uuke piipahti kasvattajatuomari Astrid Straaijerin kehässä saaden hyvän ja ihan koirannäköisen arvostelun, tuloksella EH. Pitkä runko oli oikeastaan ainut syy tulokseen, ja se mainittiinkin viimeisessä lauseessa että mittasuhteiden takia eh. Tämä ei ole uutta, joten ei harmita yhtään. Arvostelu oli todella kattava muutenkin.
Oman kehävuoron jälkeen Uuke kävi Emma Beckinghamin kanssa junior handlerissa ja sieltä irtosi 2.sija heille, onnea! Taas yksi taitava esittäjä jonka käsiin uskaltaa koiran luottaa.
Myös Novan perheen Miska teki ensiesiintymisen virallisissa jh-kisoissa, sijoittumalla 3.sijalle Ninnin Elli-tollerin kanssa!
Novapa se päätti että kotiin ei pääse ajoissa, tuloksena ERI1, SA, PN1, VSP!!! Yli 60 koikkeria, 26 narttua..wow! Isosta kehästä ei menestystä tullut Novalle, mutta muille koikkereille onneksi sitäkin enemmän.

1.6. Keuruulla Anneli Sutelan kehässä näyttelyuransa avasi myös Nuca (Fortunella), tuloksella EH3. Kesken oleva mutta arvostelu oli hyvä, tarttee vain aikaa..onko se yllätys nuoren koiran kohdalla muka?

Tänään Nova starttasi Jatilla kahden hylyn verran. Että heti tipahti maan pinnalle ;)

Misseily jatkuu vajaan kahden viikon päästä, katsotaan miten silloin meidän käy..