Aika on mennyt siivillä joten päivityksetkin on unohtuneet..
I-pennut ovat kaikki olleet omissa kodeissaan jo tovin ja yhteiselo on sujunut hyvin uusien ihmistensä parissa. Olen saanut kuulumisia kuvien kera kaikilta ja hyvin ovat näyttäneet ipanat kotiutuneen :)
Dischile's Fuksia "Pepi" piipahti Vaasan näyttelyssä, ensi esiintyminen meni hyvin, arvostelu oli ihan ok mutta kun karvat olivat jääneet roskikseen, tuloksena EH3.
Pääsin tapaamaan Pepiä pari päivää sitten, kun he tulivat viikonlopun viettoon Jyväskylään. Kylläpäs oli komea poika livenäkin! Ulkoisesti kaikki F-pentueen kermat ovat toistensa ja äiti-Stellansa kopioita, en aina meinaa edes kuvista tunnistaa kuka on kuka. Luonteeltaan Pepi oli rauhallinen ja melko välinpitämätön, se ei tunnistanut mua, tosin onhan edellinen tapaaminen ollut loppukesästä -13 etten ihmettele yhtään :D Tuli luokseni rapsuteltavaksi kun kyykistyin, antoi silitellä hetken ja sitten siirtyi emäntänsä lähelle istumaan ja siitä katseli ohikulkijoita. Ei ollut lainkaan samanlainen riehakas vastaanotto kuin siskojensa kohdalla mua kohtaan :D Toisaalta mä olin tyytyväinen, että kävi moikkaamassa ja sitten olin vain joku vieras ihminen siinä vierellä. Kuulema Pepi on kotioloissakin rauhallinen ja hiljainen, tutut ihmiset saa erilaisen vastaanoton mutta kuten huomasinkin, ei ole kiinnostunut vieraista ihmisistä. Erittäin helppo kaupunkilaiskoira siis :)
Juuri muuten ei ole mitään sen kummempia uutisia kerrottavaksi. Joukkotarkkeja kyttäilen, että saisi nuo pari puuttuvaa kasvattia patistettua tutkimuksiin aikanaan. Se on tämän vuoden tavoite :D
Hyvää vappua kaikille!