Rankka mutta antoisa neljän päivän uurastus on nyt ohi Jyväskylän näyttelyn tiimoilta. Mehän aloitetaan rakentaminen ym hommat jo torstaina ja jatketaan perjantaina, lähes kellonympäri on puuhaa ja alkuvalmisteluja tuolloin. Toki vuoden mittaan aikaa kuluu kokouksissa, kun olen myös näyttelytoimikunnassa.
La ja su menee perinteisesti myös kellon ympäri Paviljongissa talkoillessa. Pääasiassa rokotustentarkastuksessa ja järjestyksenvalvojan hommissa sekä loppupäivästä ison kehän palkintoja jakaessa.
Tänä vuonna en ollut koirien sisääntulon vastaavana henkilönä vaan tarkoituksella jättäydyin siitä pois, katsotaan mikä tilanne on ensivuonna.
Tänä vuonna ehdin seurata kehiä normaalia enemmän, tosin en silti nähnyt kaikkea mitä olin ajatellut katsovani.
Mitteleissä kävin seuraamassa vain mustaruskeiden narttujen kehän sillä ilmoitin kasvattini Milan (Avalon Beach) ekaa kertaa veteraani luokkaan molemmille päiville.
Lauantaina muru mitteleitä oli 15kpl, joista narttuja 5kpl, tuomarina Sviatlana Radziuk Valko-Venäjältä. Milalle tuloksena VET ERI1, SA, PN2, SERT, VARA NORD SERT, VSP-VET !!! Eli näin vetskuikäisenä Mila sai ekan sertinsä, wow! Kyllä tuli kyyneet silmiin kehän laidalla kun nähtiin sijoitus.
Sunnuntaina muruja oli 18kpl, joista narttuja paikalla 7kpl (yksi oli poissa), tuomarina Pekka Teini. Milan tulos kovassa porukassa VET ERI3, SA, "PN6", SERT !!! Vetskujen voittajan arvasin kun näin osallistujat mutta meitä se ei harmittanut koska kaikki pn luokassa 5 edellä ollutta olivat valioita ja näin ollen Mila sai toisen sertinsä sunnuntaina. Hienoja narttuja oli paikalla useita ja tuomarin kanssa molempina päivinä olin melko yksimielinen mm.voittajasta.
Nämä tuloksethan meinaa sitä, että meidän on lähdettävä ensi vuonna koettamaan Milan kanssa sitä viimeistä sertiä nyt jostain jotta saadaan tyttönen valioksi vielä "vanhoilla päivillään".
Kiitos Heidille kun toit Milan näyttelyihin! :) Super viikonloppu!!