sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Ludo Joensuun näyttelyssä

Nyt on kaikki E-joki penskat käyneet virallisissa näyttelyissä, sillä Evinos "Ludo" piipahti Joensuun kv:ssa juuri 1v synttäripäivänään 17.5.

Pekka Teini piti juniorista, mutta ihan keskenhän kakara oli ja on yhä, mutta tuomari oli kehunut että hyvä tulee kun aikaa kuluu. Tuloksena JUN EH3 arvostelulla: Rotutyyppi erinomainen, keskikoko, hieno pää ja mukava ilme, tummat silmät. Runko vielä kovin kevyt ja kyynärpäät rungon alla. Lihaskuntokin tulee myöhemmin. Hieman kapea reisi. Puhtaat tan-merkit. Nuoren koiran heiluvat liikkeet. Mukava käytös!

Samaan syssyyn vielä erikseen PALJON ONNEA 1-vuotiaat E-penskat Paavo, Ere, Ludo, Pirre ja Sunny!

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Hamina osa2

Tänään vuorostaan itse pyörähdin Haminan näyttelyssä Uuken kanssa. Tiukka tuomari joten ei ollut mitään ennakko-odotuksia, arvostelu oli ihan ok ja esiintyminen myös, tuloksena PU2, VARA-CACIB joka vahvistuu oikeaksi cacibiksi voittaneen uroksen ollessa jo intti. Nyt siis yhtä muun maan cacibia uupuisi meidän intteys, Suomesta on 2 ja Venäjältä 1. Tosin... jos kaikki ennakkotiedot pitää paikkansa Uukesta tuli intti jo helmikuun Jyväskylä kv:ssa! En vielä tätä hehkuta tai juhli, koska en usko ennenkuin vahvistus tulee postitse, anomuksen olen laittanut jo. ER-taustaisten koirien vuoksi meidän Tallinnan ja Jkl:n varat pitäisi vahvistua oikeiksi. Jos näin on, oli tämän päiväinen reissu ihan vaan huvireissu, mutta ei se mitään..

Matkaseurana ollut Essi-lagotto valioitui, joten ei meidän reissu sitten ihan turha ja huono ollut, onnea! Tämä samainen kolmenkopla (minä, Essin emäntä Anne ja kuskimme Ossi) matkaa kesällä uudestaan näytelmiin, katsotaan miten meidän silloin käy..

Seuraavan kerran pyöritään kehässä helatorstaina poikien kanssa, joskin mätsärin merkeissä. Virallisista seuraavaksi vuorossa on erkkari 1.6. sinne lähtee Nova ja Uuke mukaan, toivottavasti paikalla on paljon punavalkoisia!

lauantai 10. toukokuuta 2014

Hamina osa 1, mätsäriä..

Dischile's Chili Pepper "Chili" korkkasi tänään valioluokan Haminassa, tuloksena ERI1, arvostelussa ei mitään suurempaa syytä sa:n puuttumiseen ollut, ilmeisesti epävakaat etuliikkeet sitten tiputti arvosanaa..? Huomenna suunnataan Uuken kanssa Haminaan, samalle tuomarille, joten isoja odotuksia ei ole kyllä.

Pyörähdettiin poikien kanssa mätsärissä tänään Mikkelissä. Sää oli ihan kiva mutta jostain syystä väkeä ei paikalla ollut kovinkaan runsaasti. Mukavan leppoisa tunnelma oli Arktisten vetokoirien järjestämässä mätsärissä, palkinnotkin oli hyviä, niistä kun päästiin nauttimaan.. Uuke oli PUN4, Nikke VET3 ja iskä osallistui Äijä&koira kisaan Uuken kanssa kannatuksen vuoksi, sijoittumalla sijalle 5. Alkuun ilmoitettiin Nikke äijäkisan koiraksi mutta tehtiin viime hetken vaihto, sillä näytti siltä että pappa ei jaksa kahta kehää peräkkäisen juosta ja Uukessahan tunnetusti on virtaa vaikka kuinka, niin nytkin..

Simolla kävi ke-pe astutuksessa narttu, jäädään odottelemaan ultraa että nähdään miten meidän kävi ;) Ensi viikolla jatketaan samoja puuhia, koirat vaan vaihtuu. Toivotaan että kaksi ensikertalaista saa jotain aikaan..

lauantai 19. huhtikuuta 2014

HUIKEA PÄIVÄ!!!

Tänään on sellainen päivä, että huhhuijaa..

Aamusta ensiksi tuli tekstarilla tuloksia Narvasta. Novasta tuli CIB & EE MVA!!

Iltapäivällä Imatralta tuli kuvaviesti joka kertoi Chilin (D. Chili Pepper) olleen roppi kera sertin ja ekan cacibin. Serti oli Chilin kolmas joten täten minulla on ENSIMMÄINEN muotovaliokasvatti!! Huikeaa!

Kolme titteliä samana päivänä, kaksi valiokoiraa..heikompaa hirvittäisi tahti! :D

Onnea ja kiitokset asianosaisille!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Nuca mätsärissä jälleen

Nucan menestys jatkui taas mätsärissä, tuloksena SIN1 ja BIS6. Nyt ruvetaan katsomaan neitokaiselle oikeita näyttelyitä, koska täyttää tässä kuussa jo 9kk :)

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Kuulumisia lyhyesti

Viime kertaiseen nostopäivitykseen mainintana, että Uuke voitti Relaxant Animalin kuvakisan! Odottelemme Mesylle vietävää palkintoa vielä. Huikeaa, kiitokset äänestäjille!

Tänään Kerimäellä Ruotsalaisen Esan kehässä pyörähti pari jokipentua eli Eufrat "Ere" ja Ems "Pirre", Erelle ERI1 mutta ei sa:ta koska on niin kesken vielä, mutta hienosti voitti pari kilpakumppania joista toinen sai h:n ja toinen eh:n. Pirre starttasi näyttelyuran EH2 arvoisesti, hiukan kesken sekin.. Mutta ei huonosti mennyt kummallakaan kasvattajatuomarin tiukan seulan alla, olen ylpeä penskoista, onnea ja kiitokset omistajille! :)

Eren arvostelu: Tyypiltään erinomainen, mittasuhteiltaan hivenen pitkä uros, jolla kaunis pää, hyvät raajat, runko saa vielä voimistua. Hieman pitkä lanneosa, pohjavillaa saisi olla enemmän. Liikkuu muuten hyvin, mutta edessä vielä nuoruuden löysyyttä. Miellyttävä käytös.

Pirren arvostelu:  Erittäin hyvä tyyppinen ryhdikäs juniori. Kaunisilmeinen pää, hyvät raajat, riittävä runko jossa oikeat mittasuhteet. Karva tulossa. Black tan väri missä värimerkit voisivat olla puhtaammat ja punertavammat. Liikkuu muuten hyvin, edestä vielä kapeasti. Tomera esiintyjä.

Viimeinenkin jokipentu eli Evinos "Ludo" on myös ilmoitettu pariin näyttelyyn, odotan jännityksellä.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Kaikki Facebookkaajat huomio!

Uuke osallistuu Relaxant Animal - eläinten talvikuva kisaan. Kaikki Facebookissa olevat lukijat nyt äänestämään poika voittoon! Uuke on sijalla 1 nyt. (eroa ykköseen on vain kymmenisen ääntä ja kissa kirii kovasti!)
http://fbpr.me/659ad/ suora linkki jos toimii..?

Tai tätä kautta löytyy kuvakisa myös, Uuke osallistuu tuolla ihanalla hajuihin uppoutumiskuvallaan joten helppo löytää, toki kuvassa lukee koiruuden ja omistajan nimikin, jos epäilyttää onko oikea kuva mitä äänestää vai ei ;)

Pääpalkintona on 180€ arvoinen tuotepaketti, jonka olemme luvanneet lahjoittaa Mesylle eli Mikkelin eläinsuojeluyhdistykselle.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Nuca mätsärissä

Dischile's Fortunella eli Nuca n.8kk piipahti tänään mätsärissä tuloksella PUN1, BIS6, onnea! Ehdin ennen mätsäriä tyttösen näkemäänkin ja jälleennäkemisen riemu oli valtava, ei meinannut koira nahoissaan kestää! Ihanaa kun kasvatit tunnistaa tuolla tavalla :)

lauantai 15. maaliskuuta 2014

Agituloksia

Dischile's Chili Pepper "Chili" ja Helena kisasivat tänään agilityssä. Hyppyradalta Chilille eka nolla ja luva, sijoitus 5. Agiradalta harmillisesti A:n alastulolta kontaktivirhe-vitonen, mutta sijoituksena silti 2. niin läheltä meni toinen nolla siis.. Pienestä kiinni! Onnea tuloksista.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Terveystarkki

Dischile's Datsun eli Datsu on käynyt tänään terveystarkeissa hienoin tuloksin, silmät ok ja polvet 0/0. Onnea ja kiitokset Kirsille ja haltija-Johannalle! Nyt ei ole mitään estettä sen puolelta etteikö Datsu aikanaan voisi jatkaa sukua Nenipsin kennelnimen alla :) Seuraan tilannetta tiiviisti.